Työ ja rahan arvo

Perustulo on useasti ehdotettu sosiaalituki, jossa kaikille jaettaisiin kuukausittain tietty rahasumma. Sen tarkoitus on yksinkertaistaa tukiviidakkoa ja helpottaa töihin menoa, kun tuet eivät loppuisi, kun työn ottaa vastaan. Nämä tavoitteet ovat erittäin kannatettavia ja perustulo olisikin varmasti parempi kuin nykyinen sosiaaliturva. En kuitenkaan voi kannattaa perustuloa, koska on moraalisesti väärin, että ihminen saa rahaa tekemättä sen eteen mitään. Toimeentulo tulee aina työn tuloksena. Jos kukaan ei hikoile ja kuoki perunamaata, syksyllä ei ole perunoita mitä syödä.

Työnteon ja tulojen suhde saisi olla konkreettisempi kuin se nykyään on. On sääli, että palkat maksetaan nykyään useimmiten suoraan pankkitileille, joista rahat vielä käytetään usein edelleen korttimaksuilla. Kun työnantaja antaa työntekijälle työpäivän tai -kuukauden päätteeksi nipun seteleitä, kumpikaan ei unohda, mistä rahat ovat lähtöisin: tehdyn työn määrästä. Raha ei ole pelkkää paperia tai bittejä, vaan se on tuotettu jollain tavalla. Tämä luo rahan arvon.

Olisi hyvä, jos kaikissa ammateissa palkka maksettaisiin mahdollisuuksien mukaan joko tunti- tai urakkapalkkana. Ihmisille pitää maksaa siitä työstä, jonka he tekevät. Säännöllinen, kuukausittainen ja vakioitu tilille tuleva rahasumma kadottaa ajatuksen, että tehdyn työn määrä vaikuttaa palkkaan. Lomista ei pitäisi maksaa palkkaa. Miksi ihmeessä niistä maksetaankaan? Maksaako joku yrittäjälle siitä, että hän ei tee mitään? Kolmikantasopimuksella pitäisi sopia, että vain työnteosta maksetaan, mutta palkkoja nostettaisiin vastaavasti. Tämä olisi kaikkien etu, sillä kun työnantajan ei pitäisi enää maksaa siitä, että työntekijä on sairaana, lomailee tai jää ennen pitkää eläkkeelle, palkkaamisen kynnys olisi pienempi. Työntekijöiden olisi helpompi saada töitä.

Nykyisessä järjestelmässä työnantaja maksaa työntekijästä palkan ja vielä saman verran muita menoja. No mutta tietenkin, sillä tämä on työntekijän etu. Muutenhan kapitalistiriistäjä sortaisi häntä minkä ehtisi. Ja höpönpöpön pöppö. Työnteettämisen sivukustannukset aiheuttavat haittaa myös työntekijöille – etenkin heikommassa asemassa oleville. Ne ovat vain paikkansa työelämässä vakiinnuttaneiden kokoaikaisten, vakituisten ja hyvin järjestäytyneiden työntekijöiden etu. Minkä vuoksi ay-liike puolustaa niitä henkeen ja vereen. Saavutetuista eduista kun ei takuulla luovuta. Sääli niille nuorille naisille, joita ei viitsitä palkata, koska he ovat työnantajalle riski: jos he perustavat perheen, heistä on työnantajalle menoja vaikka he eivät töitä teekään. Sääli niille opiskelijoille, jotka haluaisivat tehdä opintojen ohessa vaikka kymmentuntista työviikkoa – sellaista ei sivukulujen vuoksi kannata teettää, joten häntä ei palkata.

Oikeudenmukainen ratkaisu olisi, että valtio maksaisi ne sosiaalituet, jotka se katsoo hyväksi maksaa. Ei työnantaja. Jos valtio katsoo, että äitiyslomalaisille pitää antaa rahallista tukea, sen pitää maksaa ne itse eikä pakottaa muita maksamaan niitä. Jos valtio katsoo, että vanhuksille pitää maksaa eläkkeitä, sen pitää maksaa ne itse.

Työeläke pitäisi lakkauttaa. Vanhuksille pitää maksaa kansaneläke, jolla he tulevat toimeen. Ei enempää eikä vähempää. Miksi valtio on sumplinut eläkejärjestelmän, jossa paremmin tienaavat saavat parempaa eläkettä? Jos henkilö tienaa hyvin, hän voi säästää vanhuuden varalle. Eläke on vanhusten toimeentuloa varten, mutta työeläkkeen tarkoitus on pitää hänet samassa tuloluokassa loppuelämän ajan.

Konkreettisuuden tuntua tarvittaisiin tulojen lisäksi myös kuluihin. Miesten hiustenleikkuu maksaa kolmekymmentä euroa. Sillä saa hienossa ravintolassa kokolihapihvin. Maataloustuet painavat ruoan hintaa alas, kun taas parturi joutuu maksamaan hiustenleikkuusta arvonlisäveron, tuloveron ja yhteisöveron. Kumpikaan hinta ei kuvasta tuotteen ”todellista” hintaa: sitä, kuinka paljon työtä siihen on käytetty. Lopputulos: maanviljelijä ja parturi näkevät tolkuttomasti vaivaa täytellessään erilaisia kaavakkeita, kun heidän pitäisi saada keskittyä työnsä tekemiseen.

Muutama vuosi sitten sähkölaskutus muuttui niin, että tasaerälaskutuksesta siirryttiin kulutuspohjaisiin laskuihin. Valitusta syntyi siitä, että talvella lasku oli paljon suurempi kuin kesällä. Vuosilasku oli siis yhä sama. Juuri tällaisia maksujen pitäisi olla: ihmisten tulee maksaa siitä, minkä he käyttävät. Koko muutoksen syynä oli EU-suositukset, joiden tarkoitus oli saada kuluttajat tietoiseksi sähkölaskuistaan ja säästämään sähköä.

Fortum ehdotti kuluttajille, että nämä voisivat säästää rahaa, jotta heillä sitten on sitä jäljellä kun lasku tulee. On tragikoomista, että aikuisia ihmisiä pitää julkisuudessa neuvoa säästämään rahojaan. Onneksi Maaseudun Tulevaisuus ei vielä ole tehnyt juttua, jossa takalla lämpiävien talojen omistajat valittavat siitä, että talvella polttopuita kuluu enemmän kuin kesällä.