Viime
viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että turvapaikanhakijoita käännytetään
Euroopasta joukoittain. Perjantain lehdessä kerrottiin otsikolla ”Suomi
käännyttää noin 20 000”, että viime vuonna maahan tulleista 32 000
turvapaikanhakijasta arviolta 60 prosenttia saa kielteisen päätöksen ja ”tällä
kaavalla” noin 20 000 käännytetään. Jutun kuvituksena on lentokoneeseen
nousevia ihmisiä. Jutussa kerrotaan, että turvapaikanhakija voi muuttaa
takaisin vapaaehtoisesti. Sisäministeriön kansliapäällikkö Nerg uskoo, että
vapaaehtoisia palaajia on. Hän lisää, että myös ”pakkopalautus pitää voida
tehdä”. Tähän päättyy jutun osio Suomesta. Kainalojutussa kerrotaan Ruotsista,
jonne tuli vuoden aikana 163 000 turvapaikanhakijaa. Otsikon mukaan ”Ruotsi
haluaa palauttaa jopa 80 000”. Ensiksi kerrotaan, kuinka paljon ollaan
palauttamassa ja kuinka käännytyksiä on tehty, mutta lopuksi todetaan, että
joihinkin maihin, kuten Irakiin, on vaikeaa palauttaa ihmisiä ja suurta osaa
palautuksista ei onnistuta toteuttamaan. Sunnuntain lehdessä on juttu ”EU-maat
kiristävät turvapaikkalakeja”, jossa kerrotaan, että ”kaikilla mailla tavoite
on sama: ne pyrkivät vähentämään turvapaikanhakijoiden määrää nopeasti”.
Ruotsin osalta todetaan, että arviolta 45 prosenttia turvapaikanhakijoista ei
saa oleskelulupaa ja että ”tämä tarkoittaisi noin 60 000–80 000
ihmisen käännyttämistä pois Ruotsista”.
Kuulostaako
hyvältä? No niin, turvapaikkahakemuksia käydään nyt läpi ja suurin osa
ihmisistä toimitetaan pois Euroopasta. Luvut eivät lopulta olleet läheskään
niin pahoja kuin vuoden mittaan olisi voinut kuvitella. Tällaisen kuvan näistä
sanomalehtijutuista ainakin saa. Mistä tiedetään, että suurin osa ei saa
turvapaikkaa? Aiempien tilastojen mukaan suurin osa Afganistanista tulleista
saa turvapaikan, Irakista tulleista vähintään puolet ja Somaliasta tulleista
selvä enemmistö. Ehkä meillä on nyt niin hyvä hallitus, että nämä suhteet
saataisiin muutettua radikaalisti toisenlaisiksi. Odotan ja toivon.
Se,
että henkilö ei saa turvapaikkaa, ei kuitenkaan tarkoita, että hän lähtisi
maasta. Suomi yrittää nyt solmia palautussopimusta Irakin kanssa. Muun muassa
Ruotsilla ja Tanskalla on jo sellaiset sopimukset, mutta ongelma on, että ne
eivät toimi erityisen hyvin. Puheet ”turvapaikoista” ovat oikeastaan
toissijaisia, kun tilanne on se, että ne henkilöt, jotka eivät niitä saa,
jäävät maahan jollakin muulla perusteella kuin turvapaikan nojalla. Henkilö,
jolle ei myönnetä turvapaikkaa, voi hakea toissijaista suojelua, jos häntä
kohtaa kotimaassaan henkilökohtainen vaara konfliktin vuoksi. Jos näinkään ei
ole, hänelle voidaan myöntää humanitaarista suojelua, jos kotimaassa on ympäristökatastrofi
tai konfliktista tahi ihmisoikeustilanteesta johtuva huono turvallisuustilanne.
Tämä vie legitimiteetin koko pakolaisuudelta. Pakolainen pakenee
määritelmällisesti henkilökohtaista vainoa ja heidän suojelunsa perustuu
ihmisoikeussopimuksiin. Mutta ”turvapaikanhaun” nojalla Euroopan maat ovat
rakentaneet väylän, jota käytetään de
jure myös pakoon huonoja ympäristö- ja ihmisoikeusoloja ja de facto ennen kaikkea pakoon huonoa
elintasoa. Näitä asioita on hyvin vaikeaa erottaa toisistaan.
Köyhien
massojen joukkomuutto Eurooppaan kuivan kauden yllättäessä johtaa meidät
lopulta muinaisen Akkadin kohtaloon. Akkad oli hyvin järjestetty yhteiskunta,
joka onnistui jonkin verran sopeutumaan Mesopotamiaa aikoinaan kohdanneeseen
ilmaston lämpenemiseen. Resurssit venytettiin äärimmilleen, mutta ne saatiin
riittämään. Sitten lähialueiden maataloustuotanto romahti ja valtavat
pakolaisvirrat lähtivät liikkeelle. Akkadin kuningas yritti rakentaa muurin,
mutta ei onnistunut. Valtakunta romahti. Globalisaation ajalla vastaava
yhteiskunnan romahdus ei jää paikalliseksi, vaan johtaa koko ihmiskunnan
luhistumiseen. Tarinan opetus on, että muuri kannattaa rakentaa kun ilmasto
lämpenee eikä vasta silloin kun ilmaston lämpenemisen seuraukset räjähtävät
käsiin.
Hulluinta
nykyisessä tilanteessa ei ole se, että jotkut haluavat ottaa Eurooppaan
turvapaikanhakijoita. On luonnollista, että hädänalaisia halutaan auttaa. Moni
myös ajattelee, että emme toki voikaan auttaa ääretöntä määrää ihmisiä, mutta
autetaan niin monia kuin pystymme. Huolestuttavaa on, että tiettyjä
siirtolaisvirtojen huonoja puolia ei haluta miettiä ollenkaan ja ne tavataan
vaieta tai kiertää. Toisin kuin Helsingin Sanomat yrittää asian ymmärtää,
meneillään oleva muuttoliike on suuri kansainvaellus, jonka tiimellyksessä
ihmisiä voi jonkin verran käännyttää, mutta kun virta on Euroopan kamaralle
päässyt, sitä on hyvin vaikeaa saada enää kulkemaan vastakkaiseen suuntaan.
Muutos on peruuttamaton. Tästä pitäisi puhua! Millaisen Euroopan haluamme?
Mihin tämä johtaa? Voimmeko selvitä niukkenevien resurssien ja romahtavien
ekosysteemien koetellessa yhteiskuntiamme, jos samalla otamme yhä lisää suita
ja kuluttajia tälle liikakansoitetulle maanosalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti