keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Maelbeekin opetukset

Islamistiterroristit räjäyttelivät taas paikkoja Euroopassa. Tässä ei ole mitään uutta, joten reaktiot tulivat valmiina kuin apteekin hyllyltä. Tärkeintä on, että kukaan ei nyt pelkää, että terveiset vaan sinne Brysseliin. Ennen kaikkea on pidettävä pää kylmänä ja oltava tekemättä asian suhteen mitään. Sitähän ne terroristit haluavat, että me reagoimme jotenkin! Jos tässä nyt aletaan jotain ratkaisuja esittämään, niin terroristit voittavat! Tärkeintä on tuoda ilmi järkytyksensä ja samalla muistaa, että oikeasti ongelma on rasismi ja maahanmuuttokriittisyys.


On myös hyvä suhteuttaa asioita. Joo, taas kuoli ja loukkaantui sivullisia kaduille, mutta on meillä muitakin vastaavanlaisia ongelmia. Esim. yhtä tummaihoista ei kuulemma otettu joskus Helsingissä bussiin ja joku perussuomalaisten puolueaktiivi puhui tuttaviensa kesken lapsista ”penskoina”, vaikka nämä olivat muslimeja. Nämä ovat niitä asioita, joita nyt olisi syytä jauhaa ja joihin keskustelu tulisi ohjata:

Nyt vietetään hiljaista viikkoa, joka päättyy pääsiäiseen. Tämä sama viikko on myös rasismin vastainen viikko. Maanantaina oli sekä kansainvälinen rasismin vastainen päivä että malkamaanantai. Malkamaanantaina muistellaan, kuinka Jeesusta syytettiin Jerusalemissa. Hän oli kiusallisen suorasukainen, auktoriteetteja vastustava rääsuu. Päivän nimi tulee siitä, että ylipapit ja lainopettajat näkivät rikan Jeesuksen silmässä, mutta eivät malkaa omassaan.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Globaalin sivilisaation suunta

Israelilainen historioitsija, professori Harari, kiertää maailmaa ja esittelee teostaan Sapiens – ihmisen lyhyt historia. Hänen teoksensa on juuri suomennettu ja professori piti eilen luennon Helsingin yliopistossa. Luento oli erinomainen, luentosali tuli täyteen enkä itsekään saanut istumapaikkaa. Luennon otsikkona oli ”onko historialla suuntaa?” Kysymykseen ei varsinaisesti tarjottu vastausta vaan luento pyrki esittämään asian suhteen kolme näkökulmaa.

Ihmiskunta on tullut suuremmaksi ja materiaalisesti vahvemmaksi. Tämä on ihmiskunnan historian huomattavin trendi. Siinä missä kivikauden ihminen käytti lihasvoima ja muu energiankulutus (esim. nuotion polttaminen) yhteenlaskettuna päivässä noin 4 000 kilokalorin verran energiaa, keskiverto amerikkalainen kulutti vuonna 2015 lähes 60 kertaa enemmän, 228 000 kilokaloria päivässä. Kun ihmislaji syntyi, se oli merkityksetön eläin, jolla oli pieni vaikutus biosfääriin. Nykyään lajilla on täydellinen dominanssi biosfäärissä. Ihmisiä on maapallolla 300 miljoonaa tonnia ja kotieläimiä 700 miljoonaa. Villieläimiä on vain sata miljoonaa tonnia.

Toinen historian suunta on ihmisten yhtenäisyys. Ihmiskunta on vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa siirtynyt heimoista sivilisaatioihin. Kontaktien lisääntyminen on johtanut pisteeseen, jossa maailmaan on kehittynyt olennaisesti yksi globaali sivilisaatio. Professori Harari havainnollisti globaalia sivilisaatiota ottamalla esimerkiksi Isisin, jota monet pitävät radikaalisti muista ihmisyhteisöistä poikkeavana. Hararin mielestä sekin on modernin maailman osa, sillä Isis tunnustaa vallitsevan talousjärjestelmän ja tieteen perustan. Isis vihaa Yhdysvaltoja, mutta on takavarikoinut valloittamiltaan alueilta Yhdysvaltain dollarit, sillä se voi valuutalla rahoittaa toimintaansa. Raha on universaalia. Tieteessäkin on erilaisia käsityksiä, mutta etenkin tärkeissä asioissa sen johtopäätöksistä ollaan viime kädessä samaa mieltä. Kiinassa saatetaan arvostaa omaa lääketieteellistä perintöä ja Isis saattaa vihata länsimaalaista kulttuuria, mutta kummallekin kelpaa länsimainen lääketiede. Mieleeni tulee totalitarismin joustava suhtautuminen tieteeseen: Neuvostoliitolla ja Saksalla oli toisen maailmansodan koittaessa omat tieteelliset dogminsa, mutta tosipaikan tullen niistä luovuttiin. Kaskun mukaan neuvostovirkailija pohdiskeli, että mitäköhän siitä tulee, kun fyysikot saavat vapaasti kehitellä ydinasetta välittämättä kommunistisista teorioista. Stalin vastasi: ”Voimmehan aina ampua heidät myöhemmin”.

Professori Harari esitti kysymyksen, onko onnellisuus lisääntynyt historian kuluessa. Hän vastasi kysymykseen kielteisesti ja tyrmäsi materialistisen näkemyksen, että elintason noustessa myös onnellisuus on lisääntynyt. Hän kertoi, että neoliittinen vallankumous teki ihmisten elämistä vaikeampaa ja tylsempää. Evoluutio on valmistanut ihmisen metsästäjä-keräilijäksi. Harari huomautti, että viimeisen parinsadan vuoden aikana nälänhädät on käytännössä voitettu, taudit pitkälti nujerrettu ja väkivalta on vähentynyt. Onnellisuuden määrä on kuitenkin hänen mielestään ollut yleisesti ottaen vakio. Ihminen tulee onnelliseksi, kun hän saa, mitä haluaa. Kun elintaso nousee ja ihminen saa haluamansa, hän haluaa enemmän. Onnellisuus ja suru ovat evoluution mekanismeja eivätkä ne biologisista syistä ole pysyviä. Historian suuret muutokset eivät ole muuttaneet ihmisen perusrakennetta. Niinpä professori Harari kyseenalaisti ajatuksen, että elintaso, nautinnot ja materiaalinen hyvä tekisivät ihmisen onnelliseksi. Hän viittasi sen sijaan Sokrateen näkemykseen, että totuus tekee onnelliseksi, ja kehotti onnellisiksi haluavia oppimaan tuntemaan itsensä paremmin.

Paikallinen sanomalehti julkaisi professori Hararin haastattelun saman päivän lehdessä, kun hän piti luentonsa. Haastattelu loppui Hararin näkemyksiin maailmaa pyörittävistä tarinoista. Toinen on ajatus siitä, että talouskasvu on maailman tärkein asia, toinen ihmisoikeudet. Harari totesi, että kumpikin perustuu yhteisiin uskomuksiin. Ihmisoikeuksia ”ei ole kirjoitettu meidän dna:hamme. Nekin ovat tarina, jonka olemme keksineet”. Haastattelu päättyi täsmennykseen, että ihmisoikeudet ovat hyvä tarina, mutta niiden huonona puolena on, että ihmisten oikeudet ovat sulkeneet pois muiden oikeuksia. Pienikin epäilys ihmisoikeuksien kyseenalaistamisesta aiheuttaa kuitenkin suurta hämmästystä ja huolta. Jos näin ei olisi, tarina olisi indoktrinoitu huonosti eikä se olisi niin merkittävä kuin mihin asemaan Hararikin sen nostaa. Joku yritti yleisöstä vakuuttaa itsensä ja muut siitä, että myös ajatukset ovat todellisia. Harari vastasi, että ei kiellä sitä, että ajatuksia on, mutta ajatus siitä, että ihmisillä olisi syntyessään yleismaailmallisia oikeuksia on seikka, josta olemme sopineet. Jumala ei ole sellaisia antanut eikä ihmisellä ole moisia ”syntyessään” vaan päinvastoin, ihmiset ovat synnyttyään konstruoineet itselleen tällaisia ajatuksia. Harari muistutti, että ihmisoikeudet syntyivät 1700-luvun Euroopassa eivätkä ole siis mikään ylihistoriallinen ilmiö.

Tarinoista puheen ollen, joku kysyi luennon jälkeen professori Hararilta, millaisia tarinoita meidän pitäisi sitten kertoa lapsillemme. Hän vastasi, että kysymys on mielenkiintoinen ja hän suunnittelee Sapiens-kirjastaan lastenversiota. Hän ei kuitenkaan pitänyt itseään pedagogisena ihmisenä ja totesi, että ei ole hankkinut lapsia, koska maailmassa on liikaa ihmisiä muutenkin. Harari ei osannut suoralta kädeltä antaa vastausta siihen, millaiset tarinat vaikuttaisivat positiivisesti, mutta piti sitä pohtimisen arvoisena. Tätä asiaa pohtiikin Sokrates, johon Harari luennossaan vetosi. Sokrates (tai oikeammin Platon Sokrateen suulla) pitää kysymystä keskeisenä tekijänä hyvän valtion ylläpitämisessä. Teoksessaan Valtio Platon muutenkin asettuu suurten tarinoiden merkityksen tunnustamisen ja niiden kontrolloinnin kannalle. Hän esittää, että valtion on kerrottava tarinaa, joka tuottaa hyvää ihmisille ja valtiolle. Tarina voi olla keksitty, kunhan se toimii. Totuus on sitten filosofeille, jotka valtiota hallitsevat. Platonin ihannetta on pidetty totalitaristisena, mutta on syytä huomata, että nykyisenkään yhteiskuntamme ihanteet eivät ole muita kuin aikojen saatossa syntyneitä tarinoita – ja nämä tarinat eivät pohjaudu tieteelliseen tietoon ja kokonaisvaltaiseen näkemykseen maailman tilasta. Odotan yhä tieteellisiä todisteita, joilla demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon, talouskasvun ja teknologian ylivoimaisuus todistetaan. Sellaisia ei ole. Nämä ylevät järjestelyt ovat keinoja rakentaa yhteiskuntaa. Ne ovat välineitä, eivät itseisarvoja. Arvoja ovat hyvyys, totuus ja kauneus, oikeus ja rakkaus, miten ne halutaankaan nähdä. Välineillä tavoitellaan arvoja. Jos tavoittelemme vain välineitä emmekä arvoja, olemme vaarassa menettää arvot. Silloin välineistäkin tulee hyödyttömiä.

Professori Hararin tosiasioiden tunnustaminen on hyvä lähtökohta. Platon esittää Valtiossa, että hyvän valtion suunnittelu on aloitettava tyhjältä kivitaululta, puhtaalta pöydältä. Olemme nyt tilanteessa, jossa biosfääri on vaarassa luhistua ja romahtaa melko lailla täydellisesti. Kuten Harari kuvaili, meidät on tähän tilanteeseen ajanut usko talouskasvuun ja ihmisoikeuksiin. Niinpä niitä ei missään nimessä saa ottaa lähtökohdiksi, kun tulevaisuutta suunnitellaan. Jos kaikki nykyisiä kehityslinjoja paaluttava hyväksytään ihmisoikeuksiksi, vajoamme sokeaan ja orjalliseen ihmisoikeuskulttiin, jonka myötä talousjärjestelmämme perusteita ei voi muuttaa ja kriisien leviämistä ei voi pysäyttää. Väkiluvut ja elintaso kasvavat, ylikansallinen kaupankäynti ja teollisuus jatkavat pauhaamistaan, kansainvaellukset levittävät ongelmia ja lopulta kenelläkään ei ole jäljellä mitään oikeuksia ja hyvinvointia, joita suojella. Välineet, joilla hyvään tulevaisuuteen pyritään, riippuu tilanteesta. 

Ihmisillä ei ole oikeutta tuhota tätä maailmaa.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Aleksandrian kirjasto


Kansalliskirjasto avattiin tänään pitkällisen restauroinnin päätteeksi. Ylikirjastonhoitaja Ekholmin mukaan kyseessä oli Suomen historian suurin entisöintityö. Kaunein kirjasto Alppien pohjoispuolella on maamme keskeisen arkkitehdin Engelin onnistuneimpia teoksia. Se on Helsingin yliopiston tieteellinen kirjasto, jolla on vapaakappaleoikeus ja johon on arkistoitu kulttuuriperintöämme. Kirjastossa on suomalaisten suurmiesten alkuperäiskäsikirjoituksia, keskiaikaisia kirjoja ja A. E. Nordenskiöldin laaja karttakokoelma, johon kuuluu historiallisten karttojen lisäksi myös tuhansia ja tuhansia kartografisia teoksia.

Rouva Jenni Haukio avaa Kansalliskirjaston, ylikirjastonhoitaja Ekholm avustaa.

Avajaisissa puhui Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, joka myös leikkasi kirjaston avajaisnauhan. Hän korosti puheessaan sivistyksen, kulttuuriperinnön ja historian merkitystä. Rouva Haukio olikin mitä soveliain henkilö tehtävään: runoilija ja kirjallisuuden ystävä, joka edustaa samalla myös valtakunnan korkeinta mahdollista johtoa. Nämä asiat kuuluvat yhteen.


Professori Klinge kuvaa teoksessaan Pääkaupunki Helsingin uudelleenrakentamista 1800-luvulla. Suurkirkko ja majesteettinen yliopiston kirjasto olivat – täysin tarpeettomia! Kaupunkilaisille olisi riittänyt pienempikin kirkko, mutta tärkeintä näissä rakennuksissa oli niiden prestige-arvo. Kun nämä monumentaaliset temppelit oli pystytetty, Suomen ja Helsingin asemaa ei voinut enää perua. Keisari Aleksanteri I halusi kaupungista edustavan ja näyttävän, sen tuli kertoa valtakunnan ja suuriruhtinaskunnan mahtavuudesta. Helsingin nimeä suunniteltiin muutettavaksi Aleksandriaksi keisarin mukaan. Kaupunki jäi Helsingiksi, mutta Kaisa-talon yhteydessä oleva opiskelutila kantaa nyt tätä nimeä.

Kansalliskirjasto on entiseltä nimeltään Helsingin yliopiston kirjasto ja sitä ennen, rakennuksen valmistuessa, se oli Keisarillinen Aleksanterin-Biblioteekki. Tämä tiedon pyhättö on nykyajan Aleksandrian kirjasto.