tiistai 1. maaliskuuta 2016

Aleksandrian kirjasto


Kansalliskirjasto avattiin tänään pitkällisen restauroinnin päätteeksi. Ylikirjastonhoitaja Ekholmin mukaan kyseessä oli Suomen historian suurin entisöintityö. Kaunein kirjasto Alppien pohjoispuolella on maamme keskeisen arkkitehdin Engelin onnistuneimpia teoksia. Se on Helsingin yliopiston tieteellinen kirjasto, jolla on vapaakappaleoikeus ja johon on arkistoitu kulttuuriperintöämme. Kirjastossa on suomalaisten suurmiesten alkuperäiskäsikirjoituksia, keskiaikaisia kirjoja ja A. E. Nordenskiöldin laaja karttakokoelma, johon kuuluu historiallisten karttojen lisäksi myös tuhansia ja tuhansia kartografisia teoksia.

Rouva Jenni Haukio avaa Kansalliskirjaston, ylikirjastonhoitaja Ekholm avustaa.


Avajaisissa puhui Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, joka myös leikkasi kirjaston avajaisnauhan. Hän korosti puheessaan sivistyksen, kulttuuriperinnön ja historian merkitystä. Rouva Haukio olikin mitä soveliain henkilö tehtävään: runoilija ja kirjallisuuden ystävä, joka edustaa samalla myös valtakunnan korkeinta mahdollista johtoa. Nämä asiat kuuluvat yhteen.




Professori Klinge kuvaa teoksessaan Pääkaupunki Helsingin uudelleenrakentamista 1800-luvulla. Suurkirkko ja majesteettinen yliopiston kirjasto olivat – täysin tarpeettomia! Kaupunkilaisille olisi riittänyt pienempikin kirkko, mutta tärkeintä näissä rakennuksissa oli niiden prestige-arvo. Kun nämä monumentaaliset temppelit oli pystytetty, Suomen ja Helsingin asemaa ei voinut enää perua. Keisari Aleksanteri I halusi kaupungista edustavan ja näyttävän, sen tuli kertoa valtakunnan ja suuriruhtinaskunnan mahtavuudesta. Helsingin nimeä suunniteltiin muutettavaksi Aleksandriaksi keisarin mukaan. Kaupunki jäi Helsingiksi, mutta Kaisa-talon yhteydessä oleva opiskelutila kantaa nyt tätä nimeä.



Kansalliskirjasto on entiseltä nimeltään Helsingin yliopiston kirjasto ja sitä ennen, rakennuksen valmistuessa, se oli Keisarillinen Aleksanterin-Biblioteekki. Tämä tiedon pyhättö on nykyajan Aleksandrian kirjasto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti