lauantai 23. huhtikuuta 2016

Elämän kaksi vaihtoehtoa

Eilisissä Helsingin Sanomissa haastateltiin teoreettisen filosofian professori Sara Negriä, joka kertoi, miten loogista analyysia voi soveltaa vaikka jokapäiväisen keskustelun tulkinnassa.
”Yksi tavallinen päättelyvirhe on väärä kahtiajako. Siihen syyllistyy keskustelija, joka esittää, että pitää valita vain kahdesta vaihtoehdosta. Todellisuudessa niitä on useampia.
»Esimerkki: joko leikataan yliopistojen rahoitusta 20 prosenttia tai valtion talous ei kestä. Niinpä pitää hyväksyä, että ihmisiä erotetaan. Mutta tämä joko – tai esitetään niin, että se kattaa kaikki mahdollisuudet, vaikkei niin ole», Negri sanoo.
Logiikka kuulostaa mielenkiintoiselta! Koetetaanpa heti soveltaa sitä. Saman päivän lehdessä haastatellaan sisäasianministeri Orpoa, joka kertoo, että Unioni aikoo uudistaa politiikkansa turvapaikanhakijoiden suhteen. Komissio on antanut jäsenmaille kaksi vaihtoehtoa: joko kaikki Unionimaihin tulevat turvapaikanhakijat jaetaan tasaisesti jäsenmaiden kesken pysyvän jakomekanismin avulla tai sitten otetaan käyttöön järjestelmä, jossa jakomekanismi ei ole pysyvä, mutta se astuu voimaan ”kriisitilanteessa” eli silloin, jos johonkin maahan tulee merkittävästi enemmän turvapaikanhakijoita kuin muihin. Tässä tarjotaan taitavasti kahta vaihtoehtoa, jotka eivät vain rajaa muita pois vaan ovat myös olennaisesti sama vaihtoehto. Joihinkin Unionimaihin on merkittävästi enemmän tulijoita kuin toisiin – tämä ”kriisi” on normaalitila. Orpo pitää pysyvää mekanismia poliittisesti epärealistisena ja toteaa, että Suomi kannattaa kriisimallia. Näiden mallien väliltä on ehkä ministeri Orvon mielestä mukava valita vähemmän huono, mutta hänkin joutuu toteamaan, että jotkut kovakallot eivät ole vielä ymmärtäneet tätä joko – tai -asetelmaa:
”Orpon mukaan maat jakautuvat eri leireihin kahden vaihtoehdon kannalle, minkä lisäksi on »muutamia maita, joita mikään ei tunnu miellyttävän».”
Miksiköhän joillekin ei kelpaa kumpikaan vaihtoehdoista, joiden avulla Eurooppaan voidaan tuoda miljoonia humanitaarisia maahanmuuttajia? Kukaties siksi, että koko lähtökohta on väärä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti