Koko programmi toimeen!

Maamme valtamedian vuoden ajan kestänyt propagandakampanja saavutti tänä viikonloppuna merkittävän etapin, kun se onnistui saamaan Petteri Orvon Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Mitään oleellista linjaeroa Orvon ja Stubbin välillä ei ole vaan kyse oli henkilöstä. Stubb oli poliitikko, jonka kautta oli helppo pohjustaa hallitusyhteistyötä, kun tiedettiin, että seuraava pääministeri olisi keskustan puheenjohtaja Sipilä. Nykyisten gallupien valossa seuraava pääministeri saattaisi olla SDP:n Rinne, joten kokoomus petaa näin itselleen paikkaa tulevaisuudessa häämöttävässä sinipunahallituksessa. Joku voi kysyä, eikö ole varsin epämääräistä ja opportunistista koettaa varmistaa nyt paikkaansa seuraavassa hallituksessa, joka aloittaa vasta kolmen vuoden päästä. Itse en ole ihmeissäni: en ole koskaan oikein oppinut ymmärtämään, mitä kokoomus haluaa, mutta parhaiten puoluetta kuvaavat juuri sanat epämääräisyys ja opportunismi.

Miksi Helsingin Sanomat sitten kampanjoi Orvon puolesta? Se ei ole puoluelehti, joten yhden puolueen vaalistrategiset valinnat tuskin herättävät siinä suuria intohimoja. Vaikka Stubbin ja Orvon välillä ei olekaan merkittävää linjaeroa, niin, ministeri Orpoa lainatakseni, ”olennaista on kuitenkin se, miltä asiat näyttävät”. Orpo on lehdelle väline ajaa linjaansa, löysempää maahanmuuttopolitiikkaa. Lehti on ajanut pääkirjoituksessaan toimeentulovaatimusten höllentämistä ja väittänyt, että jo nykylainsäädäntö on kireä.

Tästä päästäänkin edellisiin kirjoituksiini liittyvään sivujuonteeseen, että Helsingin Sanomat kokee tavoitteensa niin tärkeäksi, että kun faktaperusteluita ei ole, ne voi valehdella. Lehden mukaan ”Jyrki Kataisen (kok) hallitus kiristi huomattavasti perheenyhdistämiskäytäntöjä sillä seurauksella, että pakolaisina Suomeen tulleiden perheenyhdistämiset ovat vähentyneet rajusti”. Tilastokeskuksen mukaan myönteisiä perheenyhdistämispäätöksiä tehtiin 495 vuonna 2011 (33 % hakemuksista), 611 (37 %) vuonna 2012, 875 (34 %) vuonna 2013 ja 1 094 (51 %) vuonna 2014. Helsingin Sanomat ei kerro tästä, vaan valistaa meitä, että ”linja on kiristynyt historiallisella tavalla”.

Helsingin Sanomille sopii hyvin Orpo, joka on kertonut eduskunnassa, että ”Orbánin linja ei ole Orpon linja” ja että Suomen ei tule pyrkiä ”EU:n minimitasolle” turvapaikanhakijoiden tuissa. Orvon mukaan ”tuloraja ei ole kiveen hakattu”: ”sitä ei määrätä laissa, se on Migrin taulukko, ja siitä voidaan poiketa, koska jokainen käsitellään yksilöllisesti”. Hän on ”tottunut pitämään näissä humanitäärisissä asioissa Ruotsia kohtuullisen hyvänä verrokkimaana”. Orpo haluaisi Suomen tekevän yhteiseurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ja jos siihen kuuluu taakanjako ja siitä kieltäytyvien maiden sakottaminen, hallitusohjelman kirjaus asiasta voidaan hänen mukaan ottaa uuteen tarkasteluun. Sen lisäksi, että Orvon myötä Suomeen saattaa kolmen vuoden päästä tulla liberaali ja vasemmistolainen hallitus, Helsingin Sanomat pyrkii hänen asemaansa vahvistamalla vaikeuttamaan maahanmuuttopolitiikan kiristämistä tämän hallituskauden aikana. Hallitusohjelman mukaan:

”Unionin on toimittava päättäväisesti Välimeren alueen laittomien muuttovirtojen hallitsemiseksi. Turvapaikanhakijoiden EU:n sisäiset siirrot perustuvat jäsenvaltioiden vapaaehtoisuuteen.” (s. 33)

Ja:

”Perheenyhdistämisen kriteereitä tarkennetaan EU:n perheen yhdistämisdirektiivin mukaisesti.” (s. 38)

Toimittajat koettelevat valtaansa ja pyrkivät murtamaan nämä hallitusohjelman maahanmuuttopolitiikan kiristämisen kannalta keskeiset kohdat. Vaikka Orvon valinta onkin erävoitto, hallitusohjelmaa ei ole vielä tällä murrettu. Orpo on vast’edeskin Sipilän hallituksen ministeri, joka joutuu tekemään yhteistyötä keskustan ja perussuomalaisten kanssa. Painostuksella ja kiihkeällä propagandalla saa kuitenkin lannistettua ja lyötyä vahvankin ihmisen, joten nyt, kun hallitus ja sen ohjelma ovat hyökkäyksen alla, on taisteltava sen puolesta mistä vuosi sitten jo sovittiin.

Perussuomalaiset on menettänyt gallupeissa paljon kannatustaan. Viime syksynä Suomeen tuli kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita. Julkisuudessa esitettiin vaatimuksia, että tilanteeseen olisi pitänyt reagoida kaikella voimalla ja tulijat olisi pitänyt käännyttää Ruotsiin. Näin ei tehty, mikä oli pettymys monelle. Olisi saattanut olla hyvin vaikeaa saada kahden muun hallituspuolueen kanssa sopu siitä, että Suomi olisi ryhtynyt radikaaleihin toimiin, joita vaativat lähinnä perussuomalaisia äänestävät. Niinpä pistää huolettamaan, uskaltaako puolue vaatia maahanmuuttopolitiikan kiristämistä nytkään, kun media painostaa ja sen suosiolla kokoomuksessa puhaltavat uudet tuulet. Perussuomalaisten on vaikea bluffata: jos se pistää kovan kovaa vastaan, on ilmeistä, että sillä on paljon hävittävänä. Jos hallitus hajoaisi, puolue menettäisi paikan hallituksessa ja ehkä yli puolet kansanedustajistaan. Sen jälkeen puolueen vaikutusvalta olisi taas nolla ja tulevaisuus epävarma.

Toisaalta on myös syytä toivoon. Perussuomalaiset menettäisi paljon, jos se alkaisi liian hankalaksi hallituksessa, mutta jos puolue antaa periksi tavoitteistaan se menettää paljon joka tapauksessa. Eduskuntavaalit tulevat ennemmin tai myöhemmin. Ja ministeri Soinin lisäksi on myös toinen henkilö, joka tuskin soisi hallituksen kaatuvat nyt: pääministeri Sipilä. Hän on tehnyt vaikeat leikkaukset ja saanut aikaan tulopoliittisen kokonaisratkaisun. Nyt on kolme vuotta aikaa viettää mukavaa elämää pääministerinä, kun suuret päätökset on tehty ja voi lopun aikaa keventää verotusta ja katsoa, mihin tulisi suunnata lisärahoitusta. Suomen talous on ollut pitkään taantumassa ja se lähtee luultavasti lähiaikoina nousuun, tapahtui muuten mitä tapahtui. Nykyajan tapoihin kuuluu, että vallassa olevaa vihataan aina jollakin asteella, mutta Sipilällä on edessään mahdollisuus osoittaa, että hän oli oikeassa, että hän teki isänmaan hyväksi ne vaikeat päätökset mihin muut eivät pystyneet – ja kenties hänelle tarjoutuu mahdollisuus luotsata vielä Sipilän kakkosta.

Keskusta ja kokoomus haluavat vain pysyä vallassa ja myisivät vaikka isoäitinsä. Perussuomalaisia on äänestetty, jotta puolue ajaisi tiettyjä asioita. Sen on nyt aika lunastaa lupauksensa. Kuten olen aiemminkin arvioinut, kireä maahanmuutto- ja EU-politiikka ovat omien näkemysteni kannalta ainoita merkittäviä asioita, joihin voi puoluepolitiikan ja äänestämisen kautta vaikuttaa.

Hallitusohjelma on jo olemassa, nyt on taisteltava sen täysimääräisen toteutuksen puolesta. Entistä iskulausetta lainatakseni: koko programmi toimeen!